Kuten kaikki tietävät, tämän kesän tapahtumat on pääosin peruttu tai ovat muuttaneet kovasti muotoaan, koska keväällä meille tuli kutsumaton vieras Covid-19. Alkukesästä järjestettäväksi suunniteltu Louhela Jam -festivaali pidettiin massiivisena neljän tunnin livestreamina, mutta ajatuksena oli vielä järjestää suurempi ulkoilmakonsertti myöhemmin kesällä. Samoin toiveet perinteikkään Koisorockin järjestämisestä olivat korkealla. Koska Covid-19 ei suostunut jättämään meitä rauhaan, lopulta jouduimme toteamaan molempien tapahtumien osalta toteamaan, että tässä tilanteessa emme pysty niitä järjestämään niin, että kunnioittaisimme yleisöämme, itseämme ja tapahtumien luonnetta.
Mutta jotain halusimme silti teille, rakkaat ihmiset, järjestää.
Ja siitä tuli sitten Koiso Loves Jamit – On Air + Live -spektaakkeli. Kyseessä on Itä- ja Länsi-Vantaalla lauantaina 29.8.2020 yhtäaikaisesti järjestettävä livetapahtuma, joka tullaan streamaamaan kokonaisuutena YouTube-palveluun. Live-yleisön määrä on rajattu, mutta ruudun ääreen mahtuvat kaikki! Kohteiden keikat välitetään myös ristiin molemmissa katselupaikoissa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tapahtuma alkaa kello 18:00 samanaikaisesti Puistokulmassa Hiekkaharjussa (Talkootie 4, Vantaa) sekä Pub Waskessa Myyrmäessä (Iskoskuja 3, Vantaa) ja sen jälkeen molemmissa paikoissa esiintyvät vuorovälein kolme esiintyjää. Tapahtuma on aikataulutettu niin, että live-esitysten välillä paikalla olevalla yleisöllä on mahdollisuus kokea stream-keikat suorana lähetyksenä toisesta päästä Vantaata. Eli yhteensä kuusi keikkaa ja yli viiden tunnin Youtube-lähetys mahtavilla artisteilla nähtäväksi kaikille ja rajatulle yleisölle myös osa esiintyjistä livenä.
Livekeikat Puistokulmassa heittävät Asa & Band, Shiraz Lane ja Katujen Äänet ja Pub Waskessa esiintyvät Melrose, Nyrkkitappelu ja Pietaripoika (Pietarin spektaakkelista). Puistokulmaan tulee ilmoittautua etukäteen lomakkeella täällä. Ole nopea, koska paikkoja on rajoitetusti. Pub Waskeen otetaan ihmisiä tulojärjestyksessä koronarajoitusten mukainen määrä, joten kannattaa tulla ajoissa paikalle. Molemmat tapahtumat ovat maksuttomia. Tämän lisäksi Myyrmäkiliike tulee järjestämään ilmaisen ulkoilmaesityksen live-lähetykselle Myyrmäen alueella. Ja jokainenhan voi järjestää oman keikkakatsomonsa missä haluaa. Tarkemmat ja viimeisimmät tiedot tästä kaikesta saat ilmoittautumalla Facebook-tapahtumaamme.
Koko homma tehdään 90% Vantaan Elävän Musiikin yhdistyksen vapaaehtoisten toimesta. Ainoastaan tietyissä teknisissä asioissa luotamme ammattilaisiin. Normaalisti festareillamme tarkoituksenamme on tuoda kulttuuria Vantaalle. Nyt kun alusta mahdollistaa lähetyksen katsomisen käytännössä missä vaan, haluamme viedä vantaalaista kulttuuria koko maailmalle. Ohjelmassa onkin pyritty tuomaan esiin vantaalaista osaamista niin esiintyjien kuin yhteistyökumppanien osalta. Tämän järjestäminen ei olisi mahdollista ilman Vantaan Kaupungin tukea ja mahtavia yhteistyökumppaneita.
Livestreamin linkki julkaistaan tällä sivustolla sekä Facebookiin ja Instragramiin lähempänä tapahtumaa. Tapahtuman katsominen ja siihen osallistuminen on kaikille maksutonta.